Työnkierto avaa uusia näkökulmia

Maarit Elo
Maarit Elo
28.2.2024

Joo Groupin sisäisen työnkierron avulla ylläpidämme organisaatiomme dynaamisuutta sekä oppivaa, yhtenäistä yhteisöä. Hiljattain avattu mahdollisuus on kerännyt osallistujilta paljon ihastunutta palautetta.

Henna työnvaihdossa kaupallisessa tiimissä

Meillä Joo Groupilla on aina ollut vahva halu tukea työntekijöidemme kehittymistä sekä ammatillisesti, että henkilökohtaisestakin näkökulmasta. Työnkiertoidea on alun perin noussut esiin omasta henkilöstöstämme, jotka ovat kaivanneet tutustumista muiden tiimien toimintaan. Kuuntelimme työntekijöitämme ja päätimme vastata tähän tarpeeseen toteuttamalla ehdotukset Joomaisella asenteella!

Tavoitteenamme oli mahdollistaa sisäinen työnkierto, jossa työntekijä saa tilaisuuden kokeilla toisen tiimin tehtäviä paikallisen työparin eli mentorin opastuksella 1–3 päivän ajan. Tämä mahdollistaa organisaation syvemmän tuntemisen ja samalla kasvattaa työntekijöidemme osaamista ja ymmärrystä eri rooleista.

Oli mahtavaa, että tällainen mahdollisuus meille tarjottiin! Yllätyin, miten sujuvaa oli hypätä näin lyhyessä ajassa mukaan. Tiimi oli helposti lähestyttävä ja mukaansatempaava.

Hallinnon harjoittelija Salla, työnkierrossa kaupallisessa tiimissä

Monet tiimit kamppailevat samojen haasteiden kanssa, joskus tietämättäänkin, ja tiedon lisääntyminen mahdollistaa yhteisten ratkaisujen löytämisen. Tutustumisreissut kehittävät molempien osapuolten ymmärrystä toimintatavoista sekä yhteisistä työtehtävistä. Tämä lisää arvostusta sekä omaa, että kollegoiden työtä kohtaan.

Myös mentorille avautuu arvokkaita oppimismahdollisuuksia. Mentoriksi voi ryhtyä kuka tahansa, joka tuntee halukkuutta jakaa osaamistaan ja opastaa kollegaansa. Monet mentorimme ovatkin nyt ensimmäistä kertaa Joon urallaan perehdyttämässä muita.

Työnkierrosta oli hyötyä molemmille. Keskusteltiin, miten mikäkin asia vaikuttaa kummankin työhön. Nyt ymmärrämme molemmat paremmin kokonaisuutta ja voimme tehdä sen pohjalta parempia ratkaisuja arjessa.

Asset Manager Jaakko, mentorina Kirsille

Hain työnkiertoon hallintoon, koska minua kiinnosti, mistä taloyhtiön kustannukset koostuvat ja millaisista summissa pyöritään. En ole excelien ystävä ja ne tuntuivat olevan isossa roolissa, mikä oli itselle haasteellista. Mutta eikös kehittyminen tapahdu mukavuusalueen ulkopuolella. Saatiin hyviä pohdintoja aikaan siitä, miten kannattaisi osallistaa vuokraajia kulutietoisuuteen.

Vuokraaja Kirsi, työnkierrossa hallinnossa

Työnkierto oli hyvä mahdollisuus tutustua paremmin niihin työkavereihin, joiden kanssa ei välttämättä tavallisessa arjessa kohtaisi työtehtävien tiimoilta. Toimin mentorina kahdelle eri joolaiselle. Koen, että mentorina oli tärkeää suunnitella yhteiset päivät hyvin, jotta ohjelmaa on tarpeeksi monipuolisesti. Sallan ja Hennan kanssa saimmekin paljon aikaan ja kumpikin jakoi rohkeasti ideoita ja ajatuksia. Yhteiset hetket olivat hyvin antoisia!

Digitaalisen markkinoinnin asiantuntija Sanni, mentorina kaupallisen tiimin työhön tutustujille

Henna työnvaihdossa kaupallisessa tiimissä

Innokkaita osallistujia saatiin kymmenittäin

Työntekijämme ovat olleet erittäin innostuneita työnkiertomahdollisuudesta. Hakemuksia sekä tutustujan että mentorin rooliin on tullut kymmeniä, ja ensimmäisiä vaihtoja on jo päästy pitämään, vaikka ohjelma on vasta käynnistynyt. Tutustumismahdollisuudet ja vaihtoehdot aiheuttavat positiivista kuhinaa ja parhaillaan onkin jo sovittuna lisää työnkiertoja eri tiimien välillä.

Ohjelma on ehtinyt jo kerätä positiivisia tunnelmia: mentorin kanssa pääsee oikeasti sisälle työhön, siihen mitä muun tiimin päivään kuuluu ja mitä he todellisuudessa tekevät. Monet pienet yksityiskohdat jäävätkin huomaamatta, jos tyytyy seuraamaan kollegan työtä sivusta oman työnsä ohessa.

Työnkierto tuntui jännittävältä! Oli mukava päästä tekemään erilaisia töitä ja näkemään, mitä kaikkea kiinteistöpäällikön työhön kuuluu. Olimme uudiskohteen vastaanottotarkastuksessa, vastailimme sähköposteihin, koodasimme avaimia ja hyväksyimme laskuja. "Löysin" järjestelmästämme aivan uuden kansion, jonka otin käyttöön päivittäisessä arjessa.

Työhön tutustuja kiinteistötiimissä

Uutta oli se, kuinka laajasti asiakaspalvelu toimii "behind the scenes". Oli koodikieltä ja aivan huikeaa tietotaitoa. Puhelut yllättivät! Omassa tiimissä puheluiden aiheet rajoittuvat aina samojen teemojen ympärille, asiakaspalveluun taas soitellaan mistä vaan, mikä tuo jännitystä vastaamiseen.

Vuokraaja Janne, työnkierrossa asiakaspalvelussa

Koin pääseväni heti hyvin mukaan markkinointivideon ideointiin sekä toteutukseen. Pääsin kokeilemaan kameran molemmilla puolilla olemista sekä kuulemaan tärkeitä oppeja siitä, mitä videotuotannossa on syytä huomioida.

Hallinnon harjoittelija Salla, työnkierrossa kaupallisessa tiimissä

Salla työnvaihdossa kaupallisessa tiimissä

Kokeilusta pysyväksi käytännöksi

Työnkierto-ohjelmasta on tulossa Joolla pysyvä käytäntö, joka on avoin kaikille työuran vaiheissa. Tutustumiskertojen määrää ei ole rajoitettu, ja työntekijä voi hakea ohjelmaan osoittamalla perustellusti kiinnostuksensa ja motivaationsa työnkierrosta.

Uskomme, että työnkierrolla voimme ylläpitää organisaatiomme dynaamisuutta sekä oppivaa, yhtenäistä yhteisöä. Ohjelman myötä kykenemme hyödyntämään työntekijöidemme monipuolista osaamista, pitäen yllä positiivista yhteyttä yli tiimirajojen. Uskomme onnistuneemme siinä jo nyt - super upeiden ja aktiivisten joolaisten ansiosta.

Aluksi jännitti, sillä tiimin arkinen tekeminen ei ollut itselle tuttua. Loppujen lopuksi tykkäsin aivan älyttömästi ja oli ihanaa huomata, miten omista ideoista ja ajatuksista tykättiin kovasti! Työnkierto oli kokemuksena aivan huippu ja minut otettiin kyllä avosylin vastaan tiimiin, kiitos siitä!

Vuokraaja Henna, työnkierrossa kaupallisessa tiimissä